A/N: Tämä on tulevaisuudessa luultavasti useaosaiseksi kasvava kertomus, joka perustuu minun ja Lecsan roolipelihahmoihin. Kiitokset Lecsalle Cyrilista.
Pt. 1
Välittömyys
Shavra oli tyytyväinen, tyytyväisempi kuin pitkiin aikoihin. Kerrankin elämä tuntui hymyilevän; vuosien työskentely oli tuottanut hedelmää. Toisaalta, pystyikö tässä tilanteessa puhumaan elämästä – pikkuseikoista, kuten elämättömyydestä, ei Shavra kuitenkaan osannut välittää. Hän oli juuri nyt aivan liian tyytyväinen sellaiseen.
Sen lisäksi, että hän oli onnistunut hillitsemään verenjanonsa miltei täydellisesti jo lähes viikon verran, hän oli viimein löytänyt oman luojansa, oman isänsä, veljensä ja rakastettunsa, pimeyden tuojansa ja ihmisyytensä riistäjän, mutta niin ainutlaatuisen kauniin elämänsä antajan. Kyllä, näillä kaikilla nimillä hän pystyi kutsumaan rakasta Cyriliaan, vampyyria, jonka läsnäoloa hän oli kaivannut jo melkein kaksisataa vuotta.
Side Shavran ja Cyrilin välillä oli nimittäin ainutlaatuinen, tai niin sen ainakin nainen itse koki. Enää hän ei osannut katua sitä päivää, kun tuo vanha vampyyri oli painanut hampaansa hänen kurkulleen, vuodattanut hänet kuiviin ja juottanut hänelle sitten omaa vertaan. Hän kyllä muisti oman pimeän aikansa, jolloin hän oli vihannut itseään enemmän kuin oli vihannut mitään eläissään tai kuolleenakaan. Hän ei pitänyt itseään enää ruttona, sairaana petona, joka ansaitsi vain kuolla uudestaan: hän oli löytänyt epäelämänsä tarkoituksen. Se tarkoitus ennen kaikkea oli varjella ihmiselämää kaikin keinoin, mutta myös seurata luojaansa niin kuin koira seuraa isäntäänsä. Vaikka hän tiesi, että se tuottaisi hänelle paljon esteitä ylitettäväksi ja vääryyksiä korjattavaksi – olihan Cyril varsin verenhimoinen hirviö – ei hän kuitenkaan tiennyt, miten muutenkaan eläisi. Hän halusi olla elämänkumppaninsa lähellä, sillä juuri sellaisena hän Cyrilin näki.
He is such an integral part of me.
Rakenteeltaan pienikokoinen Shavra nojaili pimeällä kujalla kiviseen kylmään sivukujan seinämään. Näky saattoi olla hyvin petollinen, sillä ulospäin tämä jalosukuinen vampyyri näytti hyvin helpolta kohteelta: hän oli rakenteeltaan hento ja pukeutumiseltaan hyvin ylevä. Koko hänen ulkomuotonsa suorastaan huokui sellaista ylevyyttä, jota ei monessa paikassa tule vastaan – moni saattaisi helposti arvellakin, että tuon tytön taskuista löytyy varmasti paljon helppoa rahaa. Joku laitapuolen kulkija päätti kokeillakin onneaan ja asteli pimeässä yössä hohkaavan Shavran, joka oli pukeutunut hyvin vaaleisiin vaatteisiin, luo. Pari irstasta sanaa ja epämääräinen virne eivät näyttäneet vaikuttavan neitoon lainkaan – vastaanotto oli hyvin kylmä – ja vain hetki sen jälkeen, kun mies oli tarrannut vampyyria kovakouraisesti olkavarresta, ymmärsi tuo poloinen olento virheensä. Ennen kuin hän pystyi edes reagoimaan tapahtumiin, tajusi hän jo makaavansa kovalla kivetyksellä valkopaitaisen naisen kengän terävä korko kurkullaan. Neito kumartui hiukan miehen puoleen, nuuhkaisi ja nyrpisti sitten nenäänsä. Ilmeisesti hajuelämys ei ollut lainkaan mieluinen.
”Kävisit pesulla. Silloin voisit ehkä saada tyttöjä ilman, että täytyy väkisin yrittää ottaa.”
Lempeä olento kun oli, ei Shavrassa kuitenkaan ollut tarpeeksi julmuutta elämän kaltoin kohteleman miehen tappamiseen. Sen sijaan hän nosti saappaansa tuon kurkulta ja komensi tuota menemään matkoihinsa. Työtä käskettyä ryysyläinen tekikin, sillä kompuroituaan jaloilleen juoksi tuo nopeampaa kuin Shavra oli koskaan yhdenkään elävän nähnyt juoksevan. Hiljaa sydämessään Shavra tunsi piston, kun sai taas olla todistamassa ihmisluonteen vikoja – ilman virheitä ei kuitenkaan olisi täydellisyyttä, sillä täydellinen pystyi ihminen olemaan vain kaikkine vikoinensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti