Mustan yön syleily, pt. 3

Pt. 3

Kaiku menneisyydestä

Shavra vilkaisi pimeällä taivaalla kelluvaa kalpeaa kuuta, joka ajoittain peittyi tummien pilvien taakse. Aclingtonin vilkas satamakaupunki ei yölläkään vaimentunut täysin, kun yöelävät lähtivät toteuttamaan itseään: toisaalla saattoi kuulla tappelun ääniä, toisaalta taas kiihkoisan prostituoidun vaikerruksia, kun joku oli ilmeisesti päättänyt kerrankin antaa ”olan takaa”. Shavra ei kuitenkaan antanut näiden maallisten asioiden häiritä itseään, sillä hän keskittyi nuuhkimaan öisen kosteaa ilmaa, joka puhalsi ulapalta. Hän pystyi sulkemaan kaikki toissijaiset asiat mielestään ja keskittymään vain olennaiseen: esimerkiksi siihen, että ilmiselvä vanhahtava ja voimakas aura lähestyi kaupungin keskustaa.

Vampyyrineito ponnistautui seinältä ja lähti astelemaan tunnistamansa Cyrilin olemuksen suuntaan. Vampirismilleen uskollisesti oli mies nimittäin lähtenyt saalistusretkelle samalla, kun Shavra oli itsepäisesti kieltäytynyt liittymästä seuraan: hän ei missään nimessä halunnut olla paikalla, kun hänen ihailunsa kohde oli toteuttamassa itseään. Se oli yksi niistä asioista, joista Shavra ei ollut vieläkään päässyt ylitse – varsinkin se, että seuraavien muutamien tuntien ajan Cyril haisisi vahvasti ihmisvereltä, ei miellyttänyt naista lainkaan. Kaiken lisäksi kun hän vielä tiesi, että veren ottamiseen ei ollut lainkaan kyselty lupia.

Jo kaukaa kujan päästä tunnisti Shavra luojansa tumman, pitkänhuiskean silhuetin. Ja kun he taas olivat kohdakkain, nuuhkaisi jalosukuinen vampyyri ilmaa nyrpistäen sitten nenäänsä varsin arvostelevasti. Tämä oli kai paras keino ilmaista itseään ilman, että saisi aikaan riidan, sillä Cyrilkin tyytyi hymyilemään luomukselleen vain ilkikurisesti. Aihe oli jo niin monesti kahlattu läpi, ettei kummallakaan ollut kiinnostusta tarttua siihen uudestaan.

Näin ollen lähti kaksikko astelemaan rinnakkain kujalla, ja kun Cyril kuljetti kätensä huomaavaisesti suojattinsa harteille, hymyili Shavra tyytyväisenä ja tarttui miestä kädestä. Juuri tällä hetkellä hän tosiaankin tunsi olonsa paljon paremmaksi kuin aikoihin, ja kukaties hän ehkä pystyisi vielä ajan mittaan muuttamaan Cyrilin asenteen toisenlaiseksi ihmisten suhteen – sitä, että vanha vampyyri piti noita poloisia olentoja pelkkänä riistana, pystyi Shavra vain hädin tuskin sietämään. Oli kuitenkin turhaa tuoda aihe kerta toisensa jälkeen esille: Cyrilin asenteen muuttaminen tulisi olemaan hyvin pitkällinen prosessi.

Kaksikon välinen eteerinen rauhallisuus alkoi rakoilla, kun Cyril yhtäkkiä pysähtyi ja valpastui. Shavra kohotti kirkkaan katseensa miehen puoleen kummastuneena, hän itse kun ei ollut vaistonnut mitään epäilyttävää lähistölläkään.

”Mitä nyt, Cyril?” Hän kysyi hiljaa ja kuljetti kätensä miehen vyötärön ympäri rauhoittelevasti. Cyril käänsi päänsä nuorempaansa kasvoillaan ilme, jollaista Shavra ei muistanut nähneensä aikoihin.

”Sitä vain että… Gail näyttää olevan lähistöllä.”

Shavra jäykistyi paikoilleen ja katsoi luojaansa hämillään. Hän itse ei ollut ennemmin saanut tätä suunnatonta kunniaa tavata itse Herra Alistajaa, jollaiseksi Cyril oli häntä yksiselitteisesti kuvaillut. Nainen tunsi, kuinka jännitys valtasi hänen kehonsa – oli kuin hän olisi päässyt tapaamaan julkkista, josta oli kuullut paljon ja tiesi melkein kaiken, mutta ei ollut koskaan nähnyt itse lihassa tai veressä.

Tahdon tilat nuo tunnistaa / Rajapintoja koskettaa / En iskeä vain kipinää vaan roimuun hulmahtaa!

”No, häntä täytyy sitten tietenkin mennä tervehtimään”, Shavra sanoi rauhoitteleva hymy kasvoillaan, ja havaitsi nyt itsekin ilmatilan erikoisen muutoksen, joka ilmeisesti johtui Gailin lähestymisestä. Vampyyrin aurassa oli jotain hyvin samanlaista kuin Cyrilin omassa, erotuksena toki se, että jollain tavalla Gailin aura veti paljon enemmän huomiota puoleensa kaikessa hyytävässä ylevyydessään. Jo nyt Shavra totesi, ettei yhtään ihmetellyt sitä, miksi Gailia kutsuttiin aikansa paatuneimmaksi narsistiksi. Nainen lähti liikkumaan kohti läsnäoloa, joka suorastaan veti puoleensa. Lyhyt vilkaisu taka-alalle riitti kertomaan, että Cyril seurasi perässä, mutta ilmeisen tyytymättömänä: vaikutti siltä, että mies ei ollut lainkaan iloinen siitä, että joutuisi tekemisiin menneisyyden aaveen kanssa.

Mustan yön syleily, pt. 2

Pt. 2

Tarkoitukseni on nautinto

Gail rojahti pehmeälle sohvalle kuin kuollut konsanaan. Jokainen lihas rentoutuneena hän tuijotteli kattoparruja, jotka näyttivät lainehtivan ja vaihtavan väriä – erikoinen näky sai vanhan vampyyrin kikattelemaan kuin mielipuoli. Hän nautti tästä tunteesta, kun mielettömyys valtasi hänet täysin, eikä hän tahtonut enää muistaa omaa nimeäänkään. Vain siten hän pystyi erkanemaan maailmasta ja kaikesta sen epätäydellisyydestä. Ellei sitten tappamalla itsensä – sitä ei kuitenkaan hedonisti pitänyt vielä toistaiseksi sopivana vaihtoehtona.

Kun todellisuus lakkasi väreilemästä, heilahti Gail nopeasti ylös ja katsoi tarkkaavaisesti, mitä oli saanut aikaiseksi. Neljän eri hyvin paljastavasti pukeutuneen naisen liikkumattomat ruumiit lojuivat hänen edessään sängyllä nätissä rivissä, kullakin verestävät haavat ranteittensa valtimoiden kohdilla. Kukaan naisista ei suinkaan ollut kuollut (ainakaan vielä), sillä tällä kertaa Gail oli päättänyt pitää hauskempaa kuin yleensä. Viekoiteltuaan naiset luokseen omalla hurmaavalla olemuksellaan hän oli antanut itse kullekin sellaisen annoksen absinttia, josta nuo olivat saaneet alkoholimyrkytyksen ja sammuneet nopeasti. Runsas määrä verta, jossa oli paljon alkoholia, oli nistimäisyyksiin taipuvan niskin unelma – se oli ehkä yksi parhaimpia keinoja saada vampyyrin pää sekaisin ainakin hetkellisesti. Gail jos kuka nautti sellaisesta.

Hitaasti Gail nousi sohvaltaan ja katseli naisten ruumiita. Olisi ollut sääli heittää niin runsas määrä verta hukkaan, hän itse kun oli jo täynnä – poikkeuksellisen ajattelevaisena asteli ylväs vampyyri makuuhuoneen ovelle ja raotti sitä hiukan.

”Hei – täällä olisi lämmintä absinttiverta tarjolla”, hän huudahti, ja heti, kun hän veti oven täysin auki ja astui sivuun, viuhahti sisään kolme muuta vampyyria kullakin himokas kiilto silmissään. ”Pöytä on katettu, olkaa hyvät.”

Gail kuunteli vertahyytäviä raatelun ääniä samalla, kun asteli pitkin käytävää poispäin makuuhuoneesta. Samalla hän katseli yleviä tauluja, joita oli viidenkymmenen vuoden aikana ehtinyt kerätä aimo määrän kartanonsa käytävien seinille. Hän oli tyytyväinen siihen, mitä oli onnistunut luomaan. Ja nyt, kun hänellä oli vielä muutamia alamaisiakin, jotka asuivat lähellä Aclingtonin kaupunkia sijaitsevan kartanon alemmissa kerroksissa hänen suojatteinaan, oli hänen elämästään tullut varsin helppoa. Hän ei käsittänyt, miksi oli edes vaivautunut viettämään kulkurin elämää melkein tuhannen vuoden ajan, sillä hänen nykyinen tilanteensa osoitti, että asiat voivat olla monella tavalla paremminkin. Parin kuukauden takainen kaikin puolin kivulias tapaaminenkin entisen kumppaninsa kanssa oli jäämässä historiaan, mistä Gail oli tyytyväinen: nyt hän taas pystyi unohtamaan vääryydet ja keskittymään itsensä viihdyttämiseen.

Ja mikä sen parempi tapa viihdyttää itseään kuin lähteä öisen Aclingtonin kaduille etsimään nautintoa.

Greed, obsession, it burns in you / Desire for more and more.

Mustan yön syleily

A/N: Tämä on tulevaisuudessa luultavasti useaosaiseksi kasvava kertomus, joka perustuu minun ja Lecsan roolipelihahmoihin. Kiitokset Lecsalle Cyrilista.

Pt. 1

Välittömyys

Shavra oli tyytyväinen, tyytyväisempi kuin pitkiin aikoihin. Kerrankin elämä tuntui hymyilevän; vuosien työskentely oli tuottanut hedelmää. Toisaalta, pystyikö tässä tilanteessa puhumaan elämästä – pikkuseikoista, kuten elämättömyydestä, ei Shavra kuitenkaan osannut välittää. Hän oli juuri nyt aivan liian tyytyväinen sellaiseen.

Sen lisäksi, että hän oli onnistunut hillitsemään verenjanonsa miltei täydellisesti jo lähes viikon verran, hän oli viimein löytänyt oman luojansa, oman isänsä, veljensä ja rakastettunsa, pimeyden tuojansa ja ihmisyytensä riistäjän, mutta niin ainutlaatuisen kauniin elämänsä antajan. Kyllä, näillä kaikilla nimillä hän pystyi kutsumaan rakasta Cyriliaan, vampyyria, jonka läsnäoloa hän oli kaivannut jo melkein kaksisataa vuotta.

Side Shavran ja Cyrilin välillä oli nimittäin ainutlaatuinen, tai niin sen ainakin nainen itse koki. Enää hän ei osannut katua sitä päivää, kun tuo vanha vampyyri oli painanut hampaansa hänen kurkulleen, vuodattanut hänet kuiviin ja juottanut hänelle sitten omaa vertaan. Hän kyllä muisti oman pimeän aikansa, jolloin hän oli vihannut itseään enemmän kuin oli vihannut mitään eläissään tai kuolleenakaan. Hän ei pitänyt itseään enää ruttona, sairaana petona, joka ansaitsi vain kuolla uudestaan: hän oli löytänyt epäelämänsä tarkoituksen. Se tarkoitus ennen kaikkea oli varjella ihmiselämää kaikin keinoin, mutta myös seurata luojaansa niin kuin koira seuraa isäntäänsä. Vaikka hän tiesi, että se tuottaisi hänelle paljon esteitä ylitettäväksi ja vääryyksiä korjattavaksi – olihan Cyril varsin verenhimoinen hirviö – ei hän kuitenkaan tiennyt, miten muutenkaan eläisi. Hän halusi olla elämänkumppaninsa lähellä, sillä juuri sellaisena hän Cyrilin näki.

He is such an integral part of me.

Rakenteeltaan pienikokoinen Shavra nojaili pimeällä kujalla kiviseen kylmään sivukujan seinämään.  Näky saattoi olla hyvin petollinen, sillä ulospäin tämä jalosukuinen vampyyri näytti hyvin helpolta kohteelta: hän oli rakenteeltaan hento ja pukeutumiseltaan hyvin ylevä. Koko hänen ulkomuotonsa suorastaan huokui sellaista ylevyyttä, jota ei monessa paikassa tule vastaan – moni saattaisi helposti arvellakin, että tuon tytön taskuista löytyy varmasti paljon helppoa rahaa. Joku laitapuolen kulkija päätti kokeillakin onneaan ja asteli pimeässä yössä hohkaavan Shavran, joka oli pukeutunut hyvin vaaleisiin vaatteisiin, luo. Pari irstasta sanaa ja epämääräinen virne eivät näyttäneet vaikuttavan neitoon lainkaan – vastaanotto oli hyvin kylmä – ja vain hetki sen jälkeen, kun mies oli tarrannut vampyyria kovakouraisesti olkavarresta, ymmärsi tuo poloinen olento virheensä. Ennen kuin hän pystyi edes reagoimaan tapahtumiin, tajusi hän jo makaavansa kovalla kivetyksellä valkopaitaisen naisen kengän terävä korko kurkullaan.  Neito kumartui hiukan miehen puoleen, nuuhkaisi ja nyrpisti sitten nenäänsä. Ilmeisesti hajuelämys ei ollut lainkaan mieluinen.

”Kävisit pesulla. Silloin voisit ehkä saada tyttöjä ilman, että täytyy väkisin yrittää ottaa.”

Lempeä olento kun oli, ei Shavrassa kuitenkaan ollut tarpeeksi julmuutta elämän kaltoin kohteleman miehen tappamiseen. Sen sijaan hän nosti saappaansa tuon kurkulta ja komensi tuota menemään matkoihinsa. Työtä käskettyä ryysyläinen tekikin, sillä kompuroituaan jaloilleen juoksi tuo nopeampaa kuin Shavra oli koskaan yhdenkään elävän nähnyt juoksevan. Hiljaa sydämessään Shavra tunsi piston, kun sai taas olla todistamassa ihmisluonteen vikoja – ilman virheitä ei kuitenkaan olisi täydellisyyttä, sillä täydellinen pystyi ihminen olemaan vain kaikkine vikoinensa.