Mustan yön syleily, pt. 3

Pt. 3

Kaiku menneisyydestä

Shavra vilkaisi pimeällä taivaalla kelluvaa kalpeaa kuuta, joka ajoittain peittyi tummien pilvien taakse. Aclingtonin vilkas satamakaupunki ei yölläkään vaimentunut täysin, kun yöelävät lähtivät toteuttamaan itseään: toisaalla saattoi kuulla tappelun ääniä, toisaalta taas kiihkoisan prostituoidun vaikerruksia, kun joku oli ilmeisesti päättänyt kerrankin antaa ”olan takaa”. Shavra ei kuitenkaan antanut näiden maallisten asioiden häiritä itseään, sillä hän keskittyi nuuhkimaan öisen kosteaa ilmaa, joka puhalsi ulapalta. Hän pystyi sulkemaan kaikki toissijaiset asiat mielestään ja keskittymään vain olennaiseen: esimerkiksi siihen, että ilmiselvä vanhahtava ja voimakas aura lähestyi kaupungin keskustaa.

Vampyyrineito ponnistautui seinältä ja lähti astelemaan tunnistamansa Cyrilin olemuksen suuntaan. Vampirismilleen uskollisesti oli mies nimittäin lähtenyt saalistusretkelle samalla, kun Shavra oli itsepäisesti kieltäytynyt liittymästä seuraan: hän ei missään nimessä halunnut olla paikalla, kun hänen ihailunsa kohde oli toteuttamassa itseään. Se oli yksi niistä asioista, joista Shavra ei ollut vieläkään päässyt ylitse – varsinkin se, että seuraavien muutamien tuntien ajan Cyril haisisi vahvasti ihmisvereltä, ei miellyttänyt naista lainkaan. Kaiken lisäksi kun hän vielä tiesi, että veren ottamiseen ei ollut lainkaan kyselty lupia.

Jo kaukaa kujan päästä tunnisti Shavra luojansa tumman, pitkänhuiskean silhuetin. Ja kun he taas olivat kohdakkain, nuuhkaisi jalosukuinen vampyyri ilmaa nyrpistäen sitten nenäänsä varsin arvostelevasti. Tämä oli kai paras keino ilmaista itseään ilman, että saisi aikaan riidan, sillä Cyrilkin tyytyi hymyilemään luomukselleen vain ilkikurisesti. Aihe oli jo niin monesti kahlattu läpi, ettei kummallakaan ollut kiinnostusta tarttua siihen uudestaan.

Näin ollen lähti kaksikko astelemaan rinnakkain kujalla, ja kun Cyril kuljetti kätensä huomaavaisesti suojattinsa harteille, hymyili Shavra tyytyväisenä ja tarttui miestä kädestä. Juuri tällä hetkellä hän tosiaankin tunsi olonsa paljon paremmaksi kuin aikoihin, ja kukaties hän ehkä pystyisi vielä ajan mittaan muuttamaan Cyrilin asenteen toisenlaiseksi ihmisten suhteen – sitä, että vanha vampyyri piti noita poloisia olentoja pelkkänä riistana, pystyi Shavra vain hädin tuskin sietämään. Oli kuitenkin turhaa tuoda aihe kerta toisensa jälkeen esille: Cyrilin asenteen muuttaminen tulisi olemaan hyvin pitkällinen prosessi.

Kaksikon välinen eteerinen rauhallisuus alkoi rakoilla, kun Cyril yhtäkkiä pysähtyi ja valpastui. Shavra kohotti kirkkaan katseensa miehen puoleen kummastuneena, hän itse kun ei ollut vaistonnut mitään epäilyttävää lähistölläkään.

”Mitä nyt, Cyril?” Hän kysyi hiljaa ja kuljetti kätensä miehen vyötärön ympäri rauhoittelevasti. Cyril käänsi päänsä nuorempaansa kasvoillaan ilme, jollaista Shavra ei muistanut nähneensä aikoihin.

”Sitä vain että… Gail näyttää olevan lähistöllä.”

Shavra jäykistyi paikoilleen ja katsoi luojaansa hämillään. Hän itse ei ollut ennemmin saanut tätä suunnatonta kunniaa tavata itse Herra Alistajaa, jollaiseksi Cyril oli häntä yksiselitteisesti kuvaillut. Nainen tunsi, kuinka jännitys valtasi hänen kehonsa – oli kuin hän olisi päässyt tapaamaan julkkista, josta oli kuullut paljon ja tiesi melkein kaiken, mutta ei ollut koskaan nähnyt itse lihassa tai veressä.

Tahdon tilat nuo tunnistaa / Rajapintoja koskettaa / En iskeä vain kipinää vaan roimuun hulmahtaa!

”No, häntä täytyy sitten tietenkin mennä tervehtimään”, Shavra sanoi rauhoitteleva hymy kasvoillaan, ja havaitsi nyt itsekin ilmatilan erikoisen muutoksen, joka ilmeisesti johtui Gailin lähestymisestä. Vampyyrin aurassa oli jotain hyvin samanlaista kuin Cyrilin omassa, erotuksena toki se, että jollain tavalla Gailin aura veti paljon enemmän huomiota puoleensa kaikessa hyytävässä ylevyydessään. Jo nyt Shavra totesi, ettei yhtään ihmetellyt sitä, miksi Gailia kutsuttiin aikansa paatuneimmaksi narsistiksi. Nainen lähti liikkumaan kohti läsnäoloa, joka suorastaan veti puoleensa. Lyhyt vilkaisu taka-alalle riitti kertomaan, että Cyril seurasi perässä, mutta ilmeisen tyytymättömänä: vaikutti siltä, että mies ei ollut lainkaan iloinen siitä, että joutuisi tekemisiin menneisyyden aaveen kanssa.